Syöpä ja mielenterveys.
Osa6.
Diagnoosi.
Eilen aamulla herätessäni
ja aamupalaa laittaessa, aloin miettimään tulevan päivän tapahtumia. Olisi
vihdoin lääkärin aika ja saisin kuulla, miten syövän hoito on onnistunut,
jatkuisiko hoidot vai olenko puhdas syöpäsoluista.
Olen miettinyt tuota tilannetta varmaan hoitojen
alkamisesta asti. Se on ollut mielessä ja se tilanne, miten jaksaisin jatkaa raskaissa
hoidoissa. Näitä ajatuksia jatkoin matkalla aina syöpäklinikalle asti. Olo oli
hyvin levoton mitä lähemmäksi lääkärin tapaaminen tuli. Istuessani klinikan
kuudennen kerroksen odotustilassa kelloa tarkasti seuraten, lääkäri kutsui
minua nimeltä viisi minuuttia ennen sovittua aikaa. Perhoset vatsassa alkoivat
lennellä yhä nopeammin.
***
Kuusi kuukautta olen
käynyt sytostaattihoidoissa. Istumassa syöpäklinikan kuudennessa kerroksessa, jossa
tuttu hoitaja on laittanut kanyylin ja noin kahdessa tunnissa kehooni laitettu
solumyrkkyjä tuhoamaan syöpäsoluja. Mitään en itse ole taudille pystynyt, se on
näkymätön vartalon sisälläni, kuten myös solumyrkyt, en nähnyt niiden tekevän omaa
työtään. Pystyin vain auttamaan kehoani, lopettamalla tupakoinnin, alkoholin ja
auttavan sitä liikunnalla.
Kaikkeni
tein, jopa mieleni taisteli, ehkä jopa omaa taisteluaan kaiken tämän kuuden
kuukauden aikana. Oppivat ja tukivat minua aina murtumiseen asti. Josta tämä
tarinakin sai alkunsa. Olin valmis diagnoosiin, oli se sitten huono tai hyvä.
***
Istuin sille samalle paikalle, missä olin täällä syöpäklinikalla
istunut ensimmäistä kertaa. Sama lääkäri, joka oli kertonut hoidoista ja miten
tulevaisuuteni oli heidän käsissään.
Tunteeni olivat hyvin neutraalit, en
tuntenut iloa en surua. Lääkäri katsoi tutkimustuloksiani ja sanoi.
”Syöpä on poissa.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti