torstai 19. joulukuuta 2019

PORVOON KLUBITALO ON KAUPUNKIMME VALOPILKKU


PORVOON KLUBITALO ON KAUPUNKIMME VALOPILKKU


Tulin Porvoon Klubitalolle suorittamaan sosionomiopintojeni ensimmäistä harjoittelua. Minulle selvisi oikeastaan saman tien, että nyt olikin käynyt mielettömän hyvä tuuri harjoittelupaikan suhteen. Täällä jokainen, niin jäsen, ohjaaja kuin opiskelijakin otetaan avosylin ja hyväksynnällä vastaan, enkä minä ollut poikkeus tähän käytäntöön. Olen ensimmäisestä päivästäni alkaen saanut kokea olevani sydäntä lämmittävän tervetullut. Yhdessä tuumin touhuillessamme ja "taloa pystyssä pitäessämme", olen myös saanut tutustua toinen toistaan upeampiin persooniin.

Vietin päivän Loviisan Klubitalolla, ja tutustuin täten myös Loviisan lämminhenkiseen taloon mukavine jäsenineen ja ohjaajineen. Olemme myös vierailleet Jyväskylän Suvimäen Klubitalolla, asunnottomien yössä sekä mielenterveysmessuilla.  Maanantai-iltapäivät ovat kuluneet leppoisasti puuhaillen elämänhallintaryhmässä monenmoista yhdessä suunnittelemaamme mukavaa. Saimme vieraaksemme ryhmään useita mielenkiintoisia ja ammattitaitoisia vierailijoitakin, joilta saimme oppia paljon uutta niin hampaidenhoidosta kuin diakonia- ja aikuissosiaalityöstäkin.  Vietimmepä erään iltapäivän tutustuen improvisaatioteatterinkin saloihin. Pääsin ilokseni monien Klubitalolaisten tavoin mukaan myös viikonlopun ajaksi Porvoon suomalaisen seurakunnan Pellingissä pitämälle rentoutumisen ja hiljentymisen mielenterveysleirille. Ja kyllä! Myös harjoittelija oli leirin jälkeen onnellinen ja rentoutunut.

Tämän kolmen kuukauden kokemuksella on todettava, että Klubitalo ON todellakin paikka, jonne aivan jokaisen on helppo tulla. Tasavertainen yhteisö, jossa olet aina oikeanlainen. Hyväksytty ja arvostettu sellaisena kuin olet.

Nautin suuresti entisaikoihin sijoittuvien brittiläisten elokuvien tai dekkarisarjojen katselemisesta, sillä niissä on mielestäni jotain pyyteetöntä hyvyyttä, puhtautta ja viattomuutta. Välittämistä ja lämpöä, vilpitöntä avuliaisuutta, kauniita ajatuksia ja sanoja. Yhteisöllisyyttä. Siis sellaisia arvoja sisältävä maailma, jossa ihmisellä on hyvä ja turvallinen olla. Tekisi mieleni sanoa, että asioita, jotka joskus arkisessa maailmassa ainakin tuntuvat näyttäytyvän ikään kuin himmeämpänä. Aivan näitä samoja vanhoista brittielokuvista minulle tuttuja elementtejä näen myös Klubitalolla 😊.

Ympärillämme olevat ihmiset nähdäkseni vaikuttavat myös vahvasti siihen mitä itse olemme ja miten voimme. Samoin he myös vaikuttavat siihen suuntaan, johon yksilöinä kasvamme ja kehitymme. Kaikkea tätä edellä mainitsemaani olen minäkin saanut viimeisen kolmen kuukauden ajan itseeni imeä. Kiitokseni Teille kaikille siitä, että teitte harjoittelustani näin antoisan. Hieman haikeinkin mielin, mutta monia hienoja kokemuksia ja mieleeni painuneita lämpimiä muistoja rikkaampana palailenkin sitten taas joululoman jälkeen koulun penkkejä kuluttelemaan.

Pidättehän tämän entisaikojen brittielokuvien taian hengissä 😊.

Mukavaa Joulunalusaikaa ja virtuaalihalaus jokaiselle <3

Toivoo:
Leena

tiistai 17. joulukuuta 2019


Syöpä ja mielenterveys.
Osa4.
Joulu.

                      Istun Klubitalon tietokoneen äärellä syvissä mietteissä. Toivottavasti viimeinen sytostaattihoito on nyt käyty. Viikko on siitä vierähtänyt ja ajatukset ovat mitä moninaisimmat. Kaikki on nyt biologian varassa ja pitkä odotus ennen lopullisia tuloksia on edessä. Mitä se sitten tarkoittaa mielelle, varsinkin rikkoontuneelle sellaiselle.

***
                      Joulu on tulossa. Vaikka maa on synkkänä mustasta maasta, ihmiset rientävät jouluisten ostosten perässä, osa itseään hellien, osa toisia ajatellen. Sitähän joulu on, antamisen riemua ja lasten mielikuvitusten täyttämistä.
Tärkeimpiä joulun arvoja ovat kuitenkin ne lämpimät hetket perheen ja tuttavien seurassa, ei vain nauttien herkullisista ruuista tai availlen paketteja, vaan se seura. Hetki. Hetki arvokas, kuunnella toisia, kertoa tarinoita, olla luona.
Niin myös minulle. Ensimmäisistä diagnoosi päivistä asti, tiesin että tämä joulu tulisi olemaan erilainen. Lopulliset tulokset syövästä tulevat vasta joulun jälkeen ja ei varmasti ole lahjaa toista, jota tulen toivomaan. Mutta toinen tärkeä on juuri se seura. Tiedän jo sen tunteen, kun voin nostaa jalat ylös sohvalle ja nauttia rakkaiden ihmisten seurasta, vain siitä, että me kaikki olemme siinä.

***
                      Mielenterveys on yksi ihmisen ominaisuuksista. Se tarvitsee myös seuraa kuten vartalo liikuntaa. Joulu, vaikka ei ole ainoa päivä, jolloin mieltä omaa tai muiden mieltä voi helliä, tehkäämme se läheisille ja muille erityisesti nyt. Annetaan jokaiselle mielelle rakkautta, ottamalla läheinen vierelle ja halatkaamme heitä. Yksikin halaus, me tarvitsemme sitä, meidän mieli tarvitsee sitä, toisen kosketusta.

***
Hyvää joulua.

maanantai 16. joulukuuta 2019

Porvoon Klubitalon Pikkujoulut 2019  

Vietimme torstaina 12.12. Pikkujouluja Porvoon Klubitalolla. 
Jäseniä oli tällä kertaa ilahduttavan runsaasti paikalla. 
Ilta alkoi joulukuusen koristelulla ja sen jälkeen oli vuorossa perinteisen 
riisipuuron ja joulutorttujen sekä joulupipareiden makustelua. 
Lisäksi joulupöydässä oli tarjolla myös lämmittävää glögiä. 
Tämän jälkeen valitsimme vuoden Valopilkun ja heitä olikin tällä kertaa  
2. Valopilkuksi valitaan sellainen henkilö, joka on ollut valoisa, ahkera,  
tunnollinen ja esimerkillinen jäsen. 
Olimme olleet niin kilttejä koko vuoden ajan, että saimme joulupukin lahjoineen vieraaksemme meidän Klubitalolle. 
Koska oli niin vähän lunta maassa, hän porhalsi paikalle helikopterilla. 
Saimme talolle lahjaksi 2 nojatuolia ja 2 kahvipöytää. 
Kun joulupukki oli lähtenyt takaisin Korvatunturille, päätimme illan  
laulamalla joululauluja kitaran säestämänä. Juhlat olivat onnistuneet ja tunnelma lämmin ja ikimuistoinen.  
 

                                         T:     Leena-tonttu ja Jussi-tonttu 

Muutama sana Porvoolaisuudesta ja Klubitalolaisuudesta.

Porvoon suurinpia vahvuuksia on olla kaksikielinen kaupunki ja täältä löytyy myös Runeberginkoti,  Lisäksi olemme hyvien kulkuyhteyksien pää...