torstai 28. toukokuuta 2020

Klubitalo avautuu 1.6!!

Hei kaikki jäsenet! Olemme tällä viikolla hieman siistineet paikkoja Klubitalon avaamista varten. Olemme mm. siirrelleet pöytiä ja tuoleja, vieneet tavaroita kaatopaikalle ja laittaneet eteisen sekä sisäänkäynnin lattiaan teippiä muistuttamaan turvaväleistä. Kuvasimme myös videon jossa käymme läpi ohjeistuksia teille jäsenille, kun tulette Klubitalolle. Vaikka Klubitalo avataankin porrastetusti, tulemme silti tekemään livelähetyksiä. Tulemme myös olemaan ulkona mahdollisimman paljon. Tätä varten olemme keränneet paljon pyöriä jotta pääsemme kulkemaan ympäriinsä. Niitä pitää ensin vain hieman korjailla. Keittiössä ei myöskään tällä hetkellä tehdä ruokaa. 


On ollut aikamoinen urakka! Odotamme innolla, että pääsette taas käymään. Teitä on ollut ikävä. Nähdään ensiviikolla!



Hieman kuvia:


Siivoamista.
        
                                                             
                                                                          Viimeinen kuva sohvista, jotka vietiin kaatopaikalle.


                             Järjestys vaihtuu.
                          

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Klubitalo avautuu 1.6!!

Hei kaikki jäsenet! Olemme tällä viikolla hieman siistineet paikkoja Klubitalon avaamista varten. Olemme mm. siirrelleet pöytiä ja tuoleja, ...