Syöpä ja mielenterveys.

Osa2.

                      Taco tiistai Porvoon Klubitalolla. Suu meksikolaisella ruualla maustettuna ja ajatukset vaeltelemassa, kun toinen viikko alkaa klubin jäsenenä. Miksi vasta tiistaina?

Eilen maanantaina, joka on sytostaatti hoitopäiväni aina joka kahden viikon välein ollut ja tulee ainakin vielä kerran olemaan, vei minun päiväni kokonaisuudessaan Meilahden syöpätautien klinikalla. Vieressäni istui Englannista Suomeen muuttanut muusikko. Miten rohkealta hän kuulosti ja niin paljon nähnyt. Jalat tukevasti maassa.
No muistan itseni yhtä vahvana ja rohkeana. Toivottavasti hän jaksaa, minä en jaksanut.

***

                      Viikko alkoi sen lisäksi seuraavana aamuna terapeutin kanssa keskustelulla. Oloni on muuttunut parempaan viime viikkoisen kriisin jälkeen. Mitkä kaikki seikat sitten ovat vaikuttamassa? Terapia, klubitalon puheensorina, lääke, vai kaikki yhdessä?
Terapia itsessään on jo tehokas tapa avata niitä lukkoja, joita itse on rakentanut. Jo pelkästään itse syövän myöntäminen on kova paikka, jota en itse ole vielä edes tehnyt ja siihen tarvitsen aikaa, vaikka itse hoitojakson hoidot ovat jo viimeistä käynti kertaa vaille. Vakava tauti, vaikkakin on parannettavissa, ei minun pitäisi ottaa niin helposti, vaan myöntää itselle vihdoin sairastavansa.

***

                      Klubi on tarjonnut minulle nyt viikon ja toisen alkavan viikon ajan muutakin ajateltavaa. Minusta on ihanaa, kun vieressä muut askartelevat omiaan ja puheen sorina keittiöstä muistuttaa elosta, siitä tavallisesta turvallisesta ihmisen lämmöstä. Lounaan tuoksu, tuttujen kasvojen näkeminen ja tärkeintä, hyväksyntää.

Minulle tämä on jotain, jotain mitä olen tarvinnut.  

Heikki.