Minun lapsuudessani vanhemmat olivat alkoholisteja. Minulla ei ole yhtään muistikuvaa heistä selvinpäin. Isäni kutsui biologista lastaan nimeltä ja minua rajuin haukkumasanoin. Hän oli väkivaltainen mies perhettään kohtaan. Koska minulla on fyysinen poikkeavuus ja kiusaajani olivat väkivaltaisia, niin minun ystäväni eivät uskaltaneet olla julkisesti rinnallani. Vaikka ystäviä oli vain muutamia, he olivat minulle sitäkin tärkeämpiä. Jouduin yksin kasvattamaan pikkuveljeäni ja itseäni. Joudun myös pitämään huolta kodista ja selviämään yksin. Siksi masennuin, stressaannuin, eristäydyin ja tulin itsetuhoiseksi. Sain voimia jatkaa huomiseen ystävistäni, jotka ovat rinnallani edelleen. Olemme kokeneet hyviä ja huonoja aikoja yhdessä, mutta ystävyys on kestänyt. Olen sydämestäni kiitollinen heille. Kun uskalsin hakea ja ottaa vastaan psykiatrista apua, elämäni muuttui. Klubin mukaantulo antoi minulle kokemusta siitä, millaista on olla tasavertainen, eikä sorrettu ja alemman luokan ihminen. Se antaa minulle voimia jaksaa huomiseen silloin, kun itsetuhoiset ajatukset ottavat vallan, klubille lähtö piristää ja kääntää päivän positiiviseksi. On kivaa jutella ihmisten kanssa ja viettää aikaa. On tehtäviä ja puuhaa mitä tehdä. Jos on huono hetki voi pyytää tukea tai apua ongelmiin. Se piristää joka kerta minua todella paljon ja saan pois ne negatiiviset ajatukset mielestäni. Muistuttaa ja näyttää että on ihanaa olla elossa. Olen alkanut klubin ansiosta uskaltaa tulla ulos muurieni takaa ja koskettaa muuta elämää sekä katsoa mitä voin antaa takaisin. Ruveta tutkimaan mitä muuta on elämällä tarjolla? On alkanut aurinkokin paistaa sinne risukasaankin vihdoinkin. :-) Älä jää yksin. Uskalla hakea apua ja ottaa sitä vastaan. Olet selvinnyt tähän asti, joten mitäs jos katsotaan myös mitä huominen tuo?
- Mika
