tiistai 18. joulukuuta 2018

Porvoon Klubitalon Joulujuhlat 2018


Joulujuhlat 2018

Joulujuhlat järjestettiin torstaina 13.12. Juhla alkoi tervetuliaispuheella. Joulukuusi koristeltiin yhdessä ja se sai uudenlaisen ilmeen, johon kaikki olivat tyytyväisiä. Seuraavaksi oli vuorossa jouluruokailu. Se sisälsi erilaisia laatikoita, rosollia ja tietysti kinkkua ja kasvisruokailijoille seitankinkkua. Jälkiruoaksi oli tarjolla luumurahkaa, pipareita, glögiä ja kahvia. Yksi ohjaajista kouluttautui klubilla oppisopimuksella lähihoitajaksi. Joulujuhlassa häntä muistettiin lahjakortilla ja klubin johtaja piti hänelle hienon valmistujaispuheen, jonka jälkeen pitkäaikainen klubin jäsen piti hänelle oman puheen.


Illan aikana julkistettiin vuoden 2018 Valopilkku. Klubilaiset äänestävät joka vuosi keskuudestaan vuoden Valopilkun, joka on ansioitunut klubilla vuoden aikana ja mm. ollut aktiivinen ja luonut positiivista ilmapiiriä. Ohjelmassa oli myös uudistuneen kahvilan nimen julkaiseminen. Klubilaiset olivat saaneet ehdottaa äänestämällä kahvilalle uutta nimeä. Nimikilpailun voitti täpärästi ”Cafe Tauko”.
Vuoden 2018 Valopilkku Veikko Tuuri

Koska joulujuhlat osuivat Lucian päivälle, kuultiin juhlissa säestettynä yhteislauluna Lucia-laulu. Illan kohokohtana oli tietenkin Joulupukin vierailu, joka saapuikin tällä kertaa helikopterilla. Hän jakoi lahjoja kaikille kilteille jäsenille. Pukki oli muistanut myös klubitaloa lahjoilla. Paketeista löytyi erilaisia pelejä. Viimeisimmät paikallaolijat jäivät pelaamaan Aku Ankka lautapeliä, jonka voitti tietysti aina onnekas Hannu Hanhi.

maanantai 6. elokuuta 2018

KEHITTÄMISPÄIVILLE 2018




MUISTAKAA TULLA ISOLLA JOUKOLLA VAIKUTTAMAAN KEHITTÄMISPÄIVILLE 13.-15.8. 2018 KLO. 9.30 ALKAEN!


Hei!
Tässä me opettelemme blogin kirjoitusta ja kuvan liittämistä

Klubilla on ensi viikolla kehittämispäivät 13-15.8.2018 klo. 9:30 alkaen, tulehan paikalle vaikuttamaan.


t: Toimisto Tiimi


tiistai 3. heinäkuuta 2018

HEIPPA KAIKKI JA HYVÄÄ KESÄÄ :)


1.7.2018 oli Porvoon klubitalon synttärit, täytettiin 16v. Elikkä ollaan pahimmassa murrosiässä :)
Juhlitaan klubia tämän viikon talokokouksessa tiistaina (3.7.2018). meillä on jäätelöä tarjolla.


Muita kesä suunnitelmia on mm. Loviisan retki 20.7.2018, Mini golffia 5.6.2018
Muitakin ohjelmaa on mutta tuleppa paikan päälle niin saat lisää tietoa......


Terveisin Porvoonklubitalon väki JA HYVÄÄ KESÄN JATKOA KAIKILLE! :)

Image result for ice cream

keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

Ajatelmia


Ikäihminen saa uuden älypuhelimen kouraansa ja pelkästään puhelimella soittaminen saattaa tuntua vaikealta. Lukiolainen opiskelee pitkää matematiikkaa ja huomaa että kirjan teoria on yhtä hepreaa.

Ihmisluonne on sellainen, että kaikki uusi pelottaa. Toisaalta jos emme yhteiskuntana kokeile uusia asioita, niin kehitys polkee paikallaan. Meidän ihmisten pitäisi olla ylipäätään enemmän rohkeita. Rohkeammaksi voi tulla esimerkiksi siten, että jos näet kaupungilla jonkun vanhan tutun, niin menet vaihtamaan hänen kanssaan kuulumiset. Aivot aktivoituvat tästä ja saavat tietyt mielihyvän kanavat aktivoitumaan. Alemmalla tasolla sama juttu voi toimia niinkin yksinkertaisesti, kun että katsot kadulla vastaantulevaa ohikulkijaa silmiin. Siitäkin saa aivot mielihyvää (tutkittu juttu).

 Jos sinulla on jotakin tekemättömiä kotiaskareita, niin on tärkeää, ettet lykkää niitä aina vaan eteenpäin. Voit myös määrittää itsellesi tietyt siivouspäivät. Jaa tehtäviä eri päiville, ettei tule liian raskaaksi. Lapsena oppii kasvuvaiheessa toki kaikista eniten, mutta oppiminen ei lopu koulusta päästyäsi. Aikuisiällä voit edelleen oppia uusia asioita.

Olisi hyvä tunnistaa minkälainen oppija olet. Opitko kuuleman perusteella, koetun perusteella vai lukemalla? Iän karttuessa muistaminen vääjäämättä hankaloituu. Sitä voi kuitenkin edesauttaa.

Vähentämällä alkoholinkäyttöä, tupakanpolttoa sekä tarkistamalla ruokavaliota muistikin voi parantua yllättävän paljon. Lisää lautasellesi kasviksia, syö kalaa ja suosi hedelmiä. Banaani tai omena on ruokakaupassa todella edullinen. Ei myöskään sovi unohtaa liikunnan tärkeyttä. Kaksi tuntia liikuntaa lisää viikossa auttaa todella paljon.

Mieti myös, että tarvitsetko autoa välttämättä joka paikkaan. Kävellen tai pyörällä pystyy mainiosti liikkumaan paikasta toiseen. Tärkeä ohjenuora elämään olisi myös, että välitä lähimmäisestäsi. Sano työtoverillesi aamulla: Onpa kiva nähdä!


Klubiterveisin,
Timo Stenhäll



keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

Onhan näitä juhlia


Elämässä on muutamia tärkeitä juhlia.
Osa on sellaisia, jotka muistat ikuisesti. Osasta taas ei jää mitään muistijälkiä.
Ensimmäistä kertaa pääset juhlimaan omissa ristiäisissä. Tämä menee sarjaan: ei muistikuvia.
Kerran vuodessa sukulaiset tulevat kotiisi onnittelemaan sinua ensimmäisten juhliesi aiheesta.

Lapsena ollessasi eniten odottamasi juhla on varmasti joulu. Lapsena syksy ei tuntunut yhtään niin kylmänä, pimeänä ja loskaisena, kuin aikuisena. Sillä kun kesä oli ohi, alettiin heti mielessä unelmoimaan joulukinkkua ja kaikkia niitä joululahjoja mitä tuleman pitää. Kylmyys toissijainen asia.

Ristiäisten jälkeen seuraavat isot juhlat ovat ripille pääsy. Useimmille jää tästä vähintäänkin kohtalainen muistijälki. Olet kuitenkin vastaanottamassa jonkun näköistä rahaläjää sukulaisilta. Pääset myös alaikäisenä juomaan sallitusti kirkossa alkoholia.
Jos jaksat vielä peruskoulun jälkeen tekemään pikkusen töitä. Sinua juhlitaan pian ylioppilasjuhlissa tai ammattiin valmistumisjuhlissa.

Näistä juhlista saatat muistaa alkuillasta vielä jonkin verran. Mutta luultavasti osa juhlien tapahtumista jää sinulle muistin harmaa-musta-sävyiseen lokeroon ja toivot, ettet ole tehnyt mitään peruuttamatonta.
Näiden juhlien jälkeen porukka hoksaa, että voihan sitä juhlia ilman syytäkin. Ei tarvitse välttämättä edes olla viikonloppu, että voi juhlia. Itsekin noudatin tätä kaavaa jonkun aikaa, kunnes huomasin, että touhussa ei ole juurikaan järkeä. Aamulla totesit vaan, että eilen oli todella hauskaa, mutta en millään muista mitähän sitä oltiin tehty.

Nykyään nautin eniten juhlista, joissa lapseni on mukana.
Se hänen jännitys ja silmien säkenöinti lahjapakettia avatessa antaa minulle paljon iloa.
Viime viikonloppuna vietettiin minun pojan koululla Suomen satavuotis itsenäisyyspäiväjuhlia.
Nämä juhlat menevät heittämällä kategoriaan: jättävät muistijäljen.
Huomasin olevani herkkää ihmistyyppiä. Lasten tanssi- laulu- ja näytelmäesitykset olivat toinen toistaan upeampia ja vaikuttavampia. Myönnettäköön, että silmiini herahti useampikin kyyneltippa esitysten aikana.

Tätä kirjoittaessa Suomi on huomenna pyöreitä täyttävä itsenäinen satavuotias suvereeni valtio.
Juhlaan on siis taas aihetta. Eikä toiset valtiot ole meitä unohtaneet. Italiassa Rooman Colosseum valaistaan siniseksi ja valkoiseksi. Samoin Jenkeissä Niagaran putous on valaistu meidän lipun värein.

Juhlapäiviä on paljon tässä pimeydessä. Itsenäisyyspäivästä ne alkavat.
Itse kuitenkin henkilökohtaisella tasolla alan juhlia mielessäni vasta kun kevät koittaa.
Sitten kun päivä on yhtä pitkä, kuin yö.
Kesä on juhla.

Kirjoittanut Timo Stenhäll



torstai 25. tammikuuta 2018

Pertin pelit

Pertin pelit:

Pertin peleissä pelataan erillaisia lauta/rooli/kortti pelejä

31.1 Rummicup
7.2 Sanamainia
14.2 Seli-seli-peli
21.2 Trivial pursuit
28.2 Shakki / backgammon
7.2 Piirrä ja arvaa
14.3 Skip-bo korttipeli
21.3 Alias sanaselitys pelit
28.3 Kymppitonni
4.4. Scrabble
11.4 Afrikantähti
18.4 Rune
25.4 Rune
2.5 Seli-seli-peli
9.5 Shanghai korteilla
16.5 Sanamania
23.5 Kymppitonni

30.5 Piirrä ja arvaa

Tervesin
Pertinpelien väki


Related image

Helsinkipäivä

  Helsinkipäivä Vierailimme Helsingin Klubitalolla Maanantaina 15.7 2024 yhdessä Porvoon Klubitalon muutaman jäsenen ja ohjaajan, sekä johta...