perjantai 10. tammikuuta 2020



Syöpä ja mielenterveys.
Osa5.
2020.

                      Pitkä aika on vierähtänyt edellisestä blogistani ja jopa niin, että olemme siirtyneet uudelle vuosikymmenelle. Tuo alkuaika uudestavuodesta, kun kaikki ovat antaneet lupauksia kuntosalista käymisestä, perheelle enemmän antamisesta ja jopa lupauksista, ettei tänä vuonna lupaa mitään. Mitä minä, jonka lääkärin aika syöpädiagnoosille on vasta edessä. Mitä minä voin luvata?

***
Perheen kesken vietetty joulu oli juuri sellainen kuin sitä odotti, pitkään tarvittua lämpöä, lähimmäisen rakkautta ja aikaa niiden kesken, joita kaipaa. Lahjoista tärkein. Läheisyys on jopa hyvin rajallinen tänä kiireisenä aikana. Kaikki ovat menossa jonnekin, eikä juuri aikaa rauhalle tai läheiselle tunnu olevan. Mutta minä tein nyt sitä aikaa, en vain pakosta, vaan myös ymmärtäen nyt, että aikamme kuitenkin on rajallinen. Antaa siitä toisille, saat siitä itselle.
Valitettavasti tuo aika kuitenkin loppui ja piti palata arkeen, löytää sieltä jälleen ne asiat, jotka tukevat mieltä ja siten löydänkin itseni jälleen Klubitalolta.

***
                      On kevät suunnitelmien aika. Aika, joka on vasta tulossa. Jälleen minä mietin, miten minä voin suunnitella kevättä, kun diagnoosin aika on vasta edessä. Aika ei pysähdy, edes minun tapauksessa ja mitä minä olen nähnyt, elämä ei pysähdy ja siksi minunkin on elettävä. Mahtavin tunne siitä minulle tuli eilen vieraillessa Luonnontieteellisessä museossa. Miten nämäkin mahtavat dinosaurukset, joista on vain luut enää jäljellä, he jatkoivat elämäänsä loppuun asti, eivät murehtineet tulevaisuutta tai pysähtyneet paikalleen ja heidän elämänsä jatkuu jopa meidän elämässä, kolossaalisina seisovat isossa hallissa muistuttamassa meitä, minua, että elämä jatkuu.
Tämä on minun maailmani, minun aikani ja se ei lopu vielä, ei edes diagnoosin saatuani. Mutta elämääni on minun jatkettava. Siksi kun kuuntelen muiden suunnittelevan kevät ohjelmaa, se voi myös olla minun ohjelma. Sinne on minun mentävä. Minä lupaan tälle vuodelle elää.

Hyvää ja rakasta uuttavuotta 2020 kaikille.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Muutama sana Porvoolaisuudesta ja Klubitalolaisuudesta.

Porvoon suurinpia vahvuuksia on olla kaksikielinen kaupunki ja täältä löytyy myös Runeberginkoti,  Lisäksi olemme hyvien kulkuyhteyksien pää...